PMMP - Rakkaudesta (2012)

 
Mikä ihme PMMP:n salainen resepti oikein on? Miten yhtye onnistuu aina vain yhdistämään tavallisen, Radio Novaa kuuntelevan maalaistädin ja cooliudestaan vaivaannuttavan tietoisen hipsterin? Vastaus taitaa löytyä uudesta, kuudennesta Rakkaudesta-levystä, joka on samaan aikaan uskomattoman tyylikäs että suoran tunteikas. Levyllä bändin nokkanaiset, Paula Vesala ja Mira Luoti, osoittavat olevansa coolimpia kuin kaikki kuuntelijansa yhdessä. Nyt puhutaan radioystävällisestä popista ja tuikitavallisesta suomirockista, mutta suurella naissydämellä. Sillä naislevy Rakkaudesta on - perheellisen kotiäidin siivousanthem, sanoisinko.

Kuten varmaan jokainen tähän blogiin eksynyt tietää, PMMP koostuu Vesalan ja Luotin lisäksi bändiläisistä, kappaleet säveltävästä Jori Sjöroosista, loputtomasta energiasta, suomen kielen kauniista hyötykäytöstä sekä eheän levyrakenteen rikkovista punk-biiseistä. He ovat liikkuneet Leskiäidin tyttäret -levyn rosoisuudesta Veden varaan -levyn kokeilevuuteen ja miesnäkökulmiin, ja kasvaneet siitä pelkistettyyn Rakkaudesta-albumiin. Vaikka kulmakivet ovat edelleen aivan samat kuin ennenkin, niin nyt pelisääntöjä on hieman muutettu. Ensinnäkin, Rakkaudesta on pienimuotoinen teemalevy (PMMP on muuten yksi harvoja yhtyeitä, joka voi katu-uskottavasti julkaista tämän nimisen albumin! Vai miltä kuulostaisi Popedan tai Yön "Rakkaudesta"?) vaikka joskus käsitteleekin aihetta höllästi tai, no, kierosti. Toisekseen, levyn on tällä kertaa sanoittanut Vesala yksin.Tämä päätös mietitytti ensin hetken, mutta unohtui sitten merkityksettömänä, sillä lyriikat toimivat aivan samaan tapaan kuin edellisetkin.

Vaikka olinkin liikkeellä puhtaalta fanityttöpohjalta (tiedättekö, tekisi mieli kirjoittaa "Paulasta ja Mirasta" kuin parhaista kavereista ikään), niin aloitusbiisi 4ever Young pohditutti alusta asti. Livenä kappale ei koskettanut yhtäkään kohtaa kehostani, vaan tylsistytti ja toisaalta kauhistutti järkyttävällä muka-ironisen-hauskalla nimellään. Olisi vain pitänyt luottaa - useammalla kuuntelulla biisi paljastuu olevansa varsinainen popin mestariteos. Mira Luoti vetää yhden parhaista laulusuorituksistaan, ja kaunis melodia saa hauskaa kontrastia lyriikoista, jotka rakentavat kuvaa kauneusleikkauksissa kasvojaan parannelleesta, vahvasta naishahmosta. Hupaisat yksityiskohdat eivät vain höhötytä, vaan syventävät hahmoa entisestään: "Kun mulla on viidennet häät / vieraat ei jaksa lässyttää / ne vetää silti pöydät tyhjiks mielissään." Yleensä PMMP:n levyjen avausraidat ovat potkaisseet mahasta ilmat pihalle jo kättelyssä, mutta nyt kuulijaa ei päästetä niin helpolla. Samalla, vähäeleisellä linjalla jatkaa Korkeasaari, joka on levyn riippakivi. Vetopasuunan ja Vesalan kauniin tulkinnan varassa roikkuva, äärimmäisen herkkä kappale tapahtuu aivan kuulijan edessä. Pahaenteinen tunnelma latautuu äärimmilleen ennen loppua, jossa se purkautuu yhtäkkiä kuvottavan realistisesti. Sanoitusten arkisuus tekee tarinasta toden, ja kontekstissaan ja julkaisuajassaan se koskettaa ainakin jollain tapaa varmasti lähes jokaista.

Korkeasaari keväällä
karhut heräilevät
koko perhe kerrankin
yhdessä on

Kauneinta Rakkaudesta-levyssä on, että sen tarinoihin ja kertojiin on helppo samaistua, vaikka aiheet liitäisivätkin kaukana omasta elämästä. Koko Show hurmaa arkirealismillaan ja aikuisuudellaan. Musiikillisesti se on "hauskinta" PMMP:tä, sitä helpointa ja kesäisintä kuten vaikkapa aikaisempi Kesäkaverit, mutta enää ei dokata festareilla vaan tanssahdellaan tiskipinojen ja pyykkikasojen välissä. "Otan koko shown, oli mitä vaan" laulavat Vesala ja Luoti lukuisten taustalaulajien kanssa ja viettävät äänistään päätellen elämänsä parasta aikaa. Jos Koko Show on arcadefiremainen (moni arvostelu alleviivaa tätä, ja en voi kuin kompata!) anthem kaiken kestäville parisuhteille, on Tytöt kaikkien nuorten naisten yhteinen huudatuslaulu. Noniin, pystyn kyllä parikymppisenä miehenäkin nauttimaan biisistä, joka edustaa jokaiselta PMMP-levyltä löytyvää "outolintua", tällä kertaa jonkin sortin räpin muodossa. Tytöt olisi voinut toimia tiivistettynä pakettina paremmin; nyt se lataa pöytään paljon hienoja oivalluksia ("en oo mikään perse, oon mieluummin persoona") mutta ei sido niitä millään lailla yhteen. Hajanaisuutta korostaa Mariskan vierailu, joka varmasti jakaa paljon mielipiteitä. Ylipäätään kappale olisi kaivannut rutkasti lisää energiaa, sillä nyt Vesalan laiskat puhelauluosuudet jäävät aidosti anthem-tyylisen kertosäkeen varjoon.

PMMP:n musiikkia on usein arvosteltu masentavaksi, eikä Rakkaudesta onnistu karistamaan tätä leimaa yhtyeestä. Ensisinglenä julkaistu Heliumpallo kaikuu kansanlaulumaisen komeasti, muttei erityisen pirteästi. Toinen sinkku, kesän tanssihitiksi selvästi haluava (ja erittäin chisumainen) Rakkaalleni kyllä nostattaa tunnelmaa, ja äkkikuulemalta sen "dam di dam"-kertosäe kuulostaa hupaisalta. Kuten tavallista, sen alle kätkeytyy kuitenkin tummempia tunteita, eikä sen kertojaa voi esimerkiksi patteriin hirttäytymisellä uhkailemisen valossa väittää täysin onnelliseksi hahmoksi. Bändi on aina leikitellyt keveän instrumentaation ja raskaiden lyriikoiden välisellä kontrastilla, mutta nyt sitä viedään äärimmilleen. Ilman Vesalaa ja Luotia Jeesus ei tule oletko valmis -kappale voisi olla vaikkapa Pariisin Keväälle sopiva, kesäinen chillailuhitti, mutta nyt se ottaa kantaaottavan otteen, no, koko ympäröivään maailmaan. Mikään muu kappale ei nostattanut kiinnostusta aluksi yhtä paljon kuin tämä; PMMP mainitsemassa kappaleessaan Rihannan bikinit? Kertosäkeen "Jeesus Jeesus ei tule oletko valmis"-rallattelu on ilmeisesti saanut ihmisiä jo suuttumaankin, vaikka mielestäni se on vain mielenkiintoiseksi puettu, aiheellinen kannanotto. Kappale onnistuu hymyilyttämään vaikeista aiheistaan huolimatta, ja vaikka monitulkintaiset sanoitukset tuntuvat kritisoivan vähän kaikkea, niin ne osuvat silti maaleihinsa eivätkä jää vain tylsiksi yrityksiksi.

Paula Vesala kommentoi Soundin haastattelussa tämän levyn olevan aktiivisempi kuin edeltäjänsä; että sen kertojat olisivat ottamassa, tai jo ottaneet, askeleen kohti tulevaa. Edellinen Veden varaan -levy esitteli useita, omassa tilassaan vellovia kertojahahmoja, ja näistä on ehdottomasti päästy yli. Korkeasaaressa tehdään dramaattinen päätös, Pahvinaamarissa kertoja on jättänyt huonon parisuhteen taakseen. Tämä muutos on hieno, sillä se tuo Vesalan teksteihin aivan uudenlaista näkökulmaa. Parhaiten tämän tiivistää lopetuskappale Toivo, jonka teksti ja musiikillinen tyylilaji edustavat aluksi perinteistä, raskasta suomirockia: "Onko sillä tunteet / itkikö se verhon takana / kun lapsi sanoi vielä / täytyy hyvästellä maailma." Lopulta kertoja kuitenkin antaa anteeksi, ja kun kappale nousee sekä musiikillisesti että lyriikoiltaan kohti katarsista, on kuulijan heittäydyttävä mukaan ja tunnettava kehossaan sellainen puhtaana virtaava toivo, jollaista ei aikaisemmilta PMMP:n levyjen lopetuskappaleilta tosiaankaan löytynyt. Masentava levy Rakkaudesta ei ole, vaan entistä värikkäämpi. Se heijastaa PMMP:n diskografiaan entistä monisävyisempiä, aikuisia tunteita.

Sen jälkeen on aamuja

huomenta maailma