Tunnetun bändin laulajan vaihtumiseen liittyvissä tunnekuohuissa on jotain todella hellyttävää. Kun Anette Olzon kertoi saaneensa tappouhkauksia noustuaan Nightwishin kärkikuvaksi, niin olin totta kai järkyttynyt. En kuitenkaan voinut olla pohtimatta huvittuneesti, että millaiselle ihmiselle tässä on kyse tappouhkauksen arvoisesta asiasta? Hittovie, Olzonia oli uhkailtu ”ammuttavan niin että lapsesi varmasti näkee sen”. Kyseessä oli selvästi tosifani. Tällaiset ylilyönnit ovat tietysti ääritapauksia, mutta vihaisia nettikirjoittelijoita riittää sitten varmasti enemmänkin. Husky Rescuen laulajan, ja samalla myös koko bändin vaihto jännitti hiukan. Miten fanikunta ottaisi muutoksen vastaan? Miten minä ottaisin sen vastaan?
Ensimmäisen kerran näin Husky Rescuen livenä Flown päälavalla. Mahtipontinen orkesteri pyrki esittämään musiikkia juuri sellaisena kuin se levyllä kuulostaakin. Taustalla pyörivät eeppiset visuaalit. Tähän verrattuna yhtyeen uusi tuleminen on jotain hyvin minimalistista; musiikki esitetään kuulijoille tasan kolmen soittajan voimin. Laulaja Johanna Kalén tarjoilee yleisölle hiljaisen ja intiimin äänensä, Marko Nyberg biitin ja Antony Bentley basson ja kitaran. Toki kyseessä on jonkin sortin multi-instrumentalistiryhmä, joten soittimet kiertävät käsistä käsiin.
Vanhat kappaleet ovatkin saaneet täysin uudet sovitukset. Ne rakentuvat tosiaan entistä enemmän hiljaisuuden ympärille, lähes kuiskaavien vokaalien ja hiljaisen kitaran varaan. Päällimmäisenä mieleeni jäivät Ship Of Light –levyn kappaleet, joista esimerkiksi Beautiful My Monster kasvoi hiljaisesta ja herkästä kappaleesta voimakkaaksi jamitteluksi. Vanha kunnon Sound Of Love on riisutumpana ja koko kolmikon yhtä aikaa kuiskailemana kovin hypnoottinen. Keikan päättää aivan sanattomaksi vetävä We Shall Burn Bright – se vain kasvaa kasvamistaan, ja on ainoa hetki kun bändi rikkoo eeppisyyden ja yltiödramaattisuuden raja-aidat. Ja kauniisti sen tekeekin. Encorena tarjoiltava Shadow Run menettää viekkaudestaan paljon ilman Reeta-Leena Vestmanin ääntä, mutta toimii silti oikein mainiosti.
Uuden levyn kappaleista parhaimman vastaanoton saa yllättävän elektroninen Deep Forest Green, joka on jälleen osoitus Nybergin huikeista sävellystaidoista. Se tunnelma, huhhuh, nyt sitä on! Kesäisen, vihreän mättään tuoksun saattaa lähes aistia, vaikka kaljanhuuruisella Tavastialla ollaankin. Vielä ilmeisesti nimettömänä pysyvä talvinen kappale muistuttaa yllättävän paljon of Montrealin Wintered Debtsia. Livenä tunnelmapalat toimivat, mutta toivottavasti tulevalla levyllä on tarjota aivan selvästi hyvää biisimateriaaliakin. Keikalla minkäänlainen kritiikki tosin on vaikeaa, kun kaikki on niin söpöä!
Keikka on ylipäätään paljon varmempi kuin Lahden Vanhassa Jukossa näkemäni, jossa oli ilmassa selvää harjoitusten seuraamisen makua. Tavastialla soittajat keskittyivät muuhunkin kuin toistensa soittimien tuijottamiseen. Erityisen hyvä yhtye on juuri tunnelman luomisessa; Nyberg osaa johdattaa kuulijan tahtonsa mukaan niin kuulaisiin metsiin kuin urbaaniupeimpiin tunnelmiin (Koettakaapa taivuttaa tuota sanaa! Oli pakko jättää tähän paikalleen Microsoft Wordin tarjoama versio, heh). Valosuunnittelu olikin aivan keikan parasta antia; jo edellä mainitut kynttilät sopivat tunnelmaan mitä loistavimmin, kuten myös taustan siniset pystyvalot ja jopa tietyissä harkituissa kohdissa strobovalot. Kaiken kaikkiaan kyseessä oli oikein kelpo nahan luominen. Aivan tanssimusiikkia ei ennakkoon saaduista viesteistä huolimatta saatu, vaikka Deep Forest Green saikin muutaman innokkaan vähintään huojumaan metsätuulessa.
Nuo kuvat on muuten napannut Arttu Manninen iPhonellaan! Paitsi tuota ekaa :')
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti