Stam1na on aina merkinnyt minulle mahalaskua. Suuri innostukseni bändiin koki nimittäin aikamoisen antikliimaksin eräänä kesäisenä Provinssirockin sunnuntaina. Valtavalla innostuksella odottelin keikan alkua, ja kun bändi vihdoin asteli Rammsteinia varten varustetulle lavalle… No, pettymys oli oman keikkahistoriani suurimpia. Kaameat soundit ja tylsää soittoa ja välispiikit kuraa ja mitähän vielä.
Äh. Ihan samanlaisenahan se levyjen musiikki silti pysyi. Ja minulle vielä vakuuteltiin että keikka oli huono ja bändi yleensä livenä hyvä. Silti - jotain oli pysyvästi vialla. Dramaattista! Tai oikeastaan ei, mitä nyt vain unohdin koko bändin ja innostuin tukusta uusia. Sellaista sattuu. Liian paljon musiikkia, liian vähän aikaa ja sitä rataa.
Onneksi en antanut tylsän (mutta kivanvärisen) kannen hämätä, vaan tartuin lähes oitis yhtyeen uuteen Nocebo-levyyn. Pakko myöntää että ilmestyessään se aikalailla muistutti minua koko bändin olemassaolosta. Ilmastonmuutosteema on kuopattu ja tilalle astuvat hengityssuojaimiin sonnustautuneet Stam1na-lääkärit. Tervetuloa vastaanotolle, tarjolla olisi pahamaineisia nocebo-efektejä ja maailmantuskaa kierolla huumorilla mehustettuna!
Uudesta amerikkalaisesta tuottajasta Joe Barresista huolimatta yhtyeen peruspilarit ovat selkeästi paikallaan. Vaihtelevuutta ja jonkinlaista kokeellisuutta on kuitenkin havaittavissa; kun levyn avaava Pirunpaska tarjoaa hauskan lapsellisia synakuvioita ja mielipuolista aakkosten luettelua, on pakko vailauttaa pieni hymy. Syntikat ovat ylipäätäänkin varmaan se uuden tuottajan näkyvin osa, ja mikäs siinä, bändi osaa käyttää niitä juuri sopivissa kohdissa.
Jotkin erikoisemmat ratkaisut hehkuvat kuitenkin punaisena ja erottuvat selvästi sekä muusta levystä saati sitten Stam1nan aiemmasta tuotannosta. Nomad on yhtyeen ensimmäinen (ja Luoja varjele viimeinen?) englanninkielinen kappale, ja sopii vain kysyä että miksi miksi miksi. Musiikillisesti Nomad on tylsä ja tarpova. Ehkä kielivalintaa voisi tosin perustella kappaleen teemalla, asuinpaikan ja kulttuurin hylkäämisellä, yleismaailmallisuudella? Lepositeet taas tarjoilee rauhallisempaa taiderockia ja kokeellista kauhua. Alun vierastamisen jälkeen toivon, että tällaista aikuistumista näkyisi myöhemmilläkin levyillä. Lepositeet on yksi niitä biisejä, joita on vaikea kuvitella esitettäväksi olutbaarin nurkkaan - se voisi tosiaan avata ovia muuallekin (ja maailmalle, mihin bändi nyt selvästi kaipailee).
Tavastia palamaan! oli ensimmäisiä suuria raivon aiheitani. Riehumisen seasta saa selville sekavia lauseenpätkiä kuten "muna seisoo". Tarkemman syynin jälkeen paljastuu, että kappaleen on sanoittanut Mariska. Hyihyi, ilmankos. Mariska-vihani on pohjatonta! Suutuin jo nimen kirjoittamisestakin.
Löytyy levyltä kuitenkin perinteisempiäkin, Stam1nalle tyypillisiä rockbiisejä. Ensimmäinen single Valtiaan uudet vaateet on kerrassaan loistava yhteiskuntakritiikki höystettynä raivolla ja tarttuvalla kertosäkeellä, joka ei kuitenkaan päästä helpolla. Puolikas ihminen ja Rabies ovat jokseenkin levyn teeman kantavia kappaleita - sairaan ihmisen pitää eheytyä niissä kummassakin. Ensin mainitun kertosäe "eheydy, siis eheydy ennalleen" tuo muuten mieleeni rock-gospelin, olen aivan varma että samaa melodiaa on käytetty jossain riparibiisissä…
Lääkärileikit tekivät temppunsa: olen vihdoin antanut anteeksi Stam1nalle ja Provinssirockille 2010. Nocebon myötä vahingot on korjattu ja haavat parannettu. Se on paljon pirstaleisempi tekele kuin edeltäjänsä Viimeinen Atlantis, niin musiikillisesti kuin sanoituksellisestikin. Paikoitellen se tuntuu jopa olevan hieman keskeneräinen, joskaan ei välttämättä huonolla tavalla. Kappaleet kantavat raivoa ja energiaa ehkä juuri sen vuoksi paremmin kuin aikaisempien levyjen noisemmatkin biisit; kuulija saa itse valmistaa ja muotouttaa niitä. Silti muutamia kitarapönötyksiä olisi voinut hioa loppuun asti. Tai eheyttää. Tai parantaa, kuten lääkärissä tehdään.
(anteexi en voinut olla linkittämättä tätä helmeä lapsuudesta tähän loppuun)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti