Jos jokin on täydellistä niin se, että artisti saa kovin perinteisistä aineksista kasaan jotain aivan uutta ja omannäköistään. Itse olen aivan rakastunut naispuolisiin singer-songwritereihin - Rachael Cantu ei ole heistä ensimmäinen eikä taatusti viimeinen, mutta ainakin mukavan vihainen tuulahdus.
Run All Night, tuo rumakantinen, lyhyehkö toes, on Cantun ensimmäinen levy (vai pitkä ep, ihan miten vain) vuodelta 2006. Itselleni se on muodostunut pääsylipuksi sinne masentuneille kukkuloille, jonne on helppo karata musiikin avulla kirkkaanakin päivänä. Ensisijaisesti levy tuo mieleeni pakenemisen. Sen kantava teema on ihmissuhteet ja niiden epäonnistuminen sekä erityisesti juuri niiden luota pakeneminen. Levy on mitä osuvin soundtrack pitkille junamatkoille, perheen luota kotiin ja takaisin.
"And if it's a fight you're looking for / then I've got my fist to my face / and I'll hit first", kohottaa Cantu ääntään levyn ensimmäisessä kappaleessa. Jokainen lause toistetaan tarkasti, kuin esittäen vahvaa. Heti alusta asti on selvää, että kuulija on riidan keskellä - hän joutuu kahdeksan kappaleen ajan kuuntelemaan vierestä, kun kertoja purkaa sydäntään läheisilleen kitaransa säestyksellä. "Hear my laughter, ha, ha ha ha" Cantu toistaa jo lähes kuiskaten. Viha ja epätietoisuus koetetaan kätkeä määrätietoisuuden alle. "It doesn't make you a liar, it just makes you wrong" hän toistaa jälleen, maanisesti mutta itsetietoisesti.
Blood Laughs kertoo hyytävän tarinan jokaiselle tutusta tunteesta; puhelimeen ei vastata. Musiikillisesti se on kenties levyn erottuvin. Kauniit ja rauhalliset taustat jättävät entistä enemmän tilaa Cantun tulkinnalle. Hän tuntuu laulavan syvältä, ulottumattomista, mutta silti vain kuulijalle. Kertoja on saanut äärimmäisen kokemuksen siitä, ettei häntä enää tarvita - "you're soft and sweet but you didn't want me to call". Levyn viimeisessä kappaleessa Cantu puhuu enää mitä luultavimmin itselleen. "You know it's alright when you look me in the eye… And we'll be just fine." Enää hän ei kuulosta kuitenkaan lainkaan itsevarmalta.
Kasvaminen on loppujen lopuksi kai sitä, kun on lopetettava pakeneminen. Run All Night alkaa pakenemisesta ja loppuu pakenemiseen, eikä kertojaa voi väittää onnelliseksi. Hän vain juoksee. Tukku asioita jää hoitamatta, ihmissuhteet ilmaan roikkumaan, mutta ne ovat jo kaukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti