Voi, miten minä rakastankaan folk-musiikkia! Se on muodostunut sellaiseksi musiikkilajiksi, jonka suhteen olen valmis antamaan paljon virheitä anteeksi. Elektronisen musiikin haluan tarjottavan itselleni täydellisenä pakkauksena, mutta kepeä folk kelpaa tunnelmallisena taustamusiikkinakin. Täydelliset ja omannäköisensä folk-helmet ovat harvassa, mutta tällaiseksi luokittelen Bowerbirdsin ainakin uutukaisen levynsä, The Clearingin, puolesta. Se on kerännyt paljon vertauksia Arcade Firen Funeral-levyyn. Ja niin paljon kuin yleensä tällaista vertaamista vierastankin, niin pakko myöntää, että nyt se antaa kirjoitukselle aika hedelmällisen näkökulman.
The Clearing koostuu suht rauhallisista folk-kappaleista, jotka uskaltavat kuitenkin nousta ja kasvaa, jos tunnelma ja sanoitus sitä vaatii. Niiden luonnonläheisyydessä on jotain uniikkia; lähes jokaisessa kappaleessa liikutaan luonnossa ja kohdataan kuolema osana sitä. Kuolema jonkinnäköiseä teemana yhdistää levyä myös Funeraliin, vaikka näkökulma onkin paljon tyynempi kuin siinä.
Tehdään yksi asia heti selväksi: Levyn aloittava We Tuck The Darkness In on yksi tämän vuoden parhaita kappaleita. "Well, the light was rust and the cold was in our knees", se alkaa ja johdattaa kuulijan mukanaan metsän siimekseen. The Clearing liikkuu monessa tasossa; yleensä se pysyttelee yksilön näkökulmassa, mutta joskus tavoitellaan korkeampia. Tämä tehdään selväksi heti aloituksessa. Rytmi yltyy, musiikki alkaa pauhata jousien säestämänä ja kappale saavuttaa yhteenlaulua varten sävelletyn kertosäkeensä. Kuulostaako tutulta? Samanlaisella oksat pois -aloituksella kun yllätti myös Funeral. "Oh my dear friend, everything falls to death, we tuck the darkness in, we tuck the darkness in" tiivistää levyn realistisen optimismin filosofian. Luonnonlapset ohjaavat kaupunkilaista kuulijaa; varo oksaa, kumarru pensaan alta, kuolemaa ei tarvitse pelätä. "Nykyajan ihmiset", nuo urbaanit kummajaiset, saavat kuulla kunniansa.
In The Yard viehättää tasaisella rytmillään ja folkmaisen söpöllä tanssittavuuden. Kappale kertoo unesta, jossa kertoja rakentaa puumajan luonnon keskelle - no niin, söpöys potenssiin kahdeksan. Erilaisiin tunnelmiin johdattaa Walk The Furrows, jonka kertosäkeen helppo melodia jää lastenlaulumaisesti soimaan päähän, ja groteskin järkyttävät sanoitukset takertuvat mieleen vasta paljon myöhemmin. Luettelomainen teksti iskostuu alitajuntaan ja raottaa kertojan salaisuutta säe kerrallaan, suoraan ja kaunistelematta. Kertomusmuotoa käytetään levyllä useastikin, kuten myös seuraavassa kuvankauniissa This Year -kappaleessa. Se on yksi The Clearingin musiikillisia helmiä. Kappale pääsisi täysiin oikeuksiinsa soitettuna akustisella kitaralla leirinuotiolla - koko levyn keskiössä oleva sanoitus kertoo pitkästä, kylmästä talvesta ja sen vaikutuksesta ihmismieleen. Moniinkin tulkintoihin taipuva kappale pitäytyy rauhallisena ja muodostuu musiikillisesti jokseenkin perinteisistä rauhallisen folk-kappaleen aineksista.
Albumin lopetuksessa on myös jotain, mikä muistuttaa enemmän kuin vähän Arcade Firesta - joskin nyt liikutaan pikkuhiljaa kohti The Suburbsin teemoja. Täydellistä folk-pop-biisiä lähentelevä Death Wish kertoo nimensä mukaisesta tunteesta, siitä, millaista on elää samalla kun haaveilee syvyydestä ja palaamisesta sinne, minne on aina oikeasti kuulunutkin. Sen surullinen yleisilme kasvaa lopulta jousien ja puhaltimien melankoliseksi ilotteluksi, kunnes hiipuu yhtäkkiä ja antaa tilaa Now We Hurry On -kappaleelle, jonka läheisenä serkkuna voisi pitää Arcade Firen We Used To Waitia. Kappale kysyy samaa, mitä Win Butlerkin kysyi vuonna 2010 - miksi emme enää odota, miksi annamme elämän kiitää ohitsemme? Soittorasiamainen kilke reunustaa herkkää melodiaa, kunnes sekin lopulta hiljenee. "Take your time with it", kertoja opastaa.
Bowerbirds ei ehkä hallitse arcadefiremaista musiikillista riehumista, mutta onnistuu silti pitämään mielenkiinnon yllä alusta loppuun. The Clearingin musiikki on erittäin hillittyä ja eleganttia, ja suuremmat tunteet ilmoitetaan enemmänkin sanojen kuin verbaliikan kautta. Sliipatut ja pikkutarkat melodiat huokuvat tyylitajua ja ennen kaikkea tukevat luonnonlapsien sanomaa. Tätä lähemmäksi luontoa musiikin on nimittäin vaikea päästä; orgaanisuus kuuluu soitinvalinnoista lähtien. Ei ole syytä ihmetellä, miksi Bowerbirds on kiertänyt lämmittelemässä Arcade Firea. Vaikka musiikilliset piirteet eivät olekaan lähellekään identtisiä, niin kummallakin yhtyeellä on ainutlaatuinen tapa kirjoittaa kuolemasta sellaisella luonnollisella tavalla, joka nostaa ihon aina kananlihalle. Arcade Fire tekee sen lähiöistä käsin, kun Bowerbirds taas vaeltaa hieman kauempana, metsäpoluilla ja hiljaisilla pelloilla.
I choked in a gasp of it,
and then I found you, such a brave swimmer.
And you pulled me with you.
And where are we going now, in a world, a world half broken?
Back to the ocean, back to the open ocean.
and then I found you, such a brave swimmer.
And you pulled me with you.
And where are we going now, in a world, a world half broken?
Back to the ocean, back to the open ocean.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti