Die Antwoord - Ten$ion (2012)

 

Meitsiä harvoin saa sanattomaksi. Kerran näin McDonald'sissa Anna Abreun. Silloin menin sanattomaksi. Mutta vain hetkeksi. Myöhemmin kuuntelin Die Antwoordin Ten$ionin ensimmäisen kerran. Ja silloinkin menin sanattomaksi. Alusta alkaen oli selvää, että en pystyisi suhtautumaan tähän levyyn mitenkään normaalilla tapaa. Se ansaitsee ehdottomasti kaksi arvostelua, kahdesta eri näkökulmasta. Kumpiko on omani? Molemmat.



Näkökulma numero yksi:

Tiukkapipo-Juuso

Toista levyään varten Die Antwoord, etelä-afrikkalainen rap-yhtye, irrottautui jättilevy-yhtiö Universalista voidakseen tehdä juuri omanlaisensa albumin. Tiedossa oli siis kokeellista ja vielä entistäkin hullumpaa musiikkia. Ensimmäisellä $O$-levyllään he levittivät zef siden sanomaa hyperaktiivisina. Albumi sisälsi vakavasti otettavaa tanssimusiikkia kuin silkkaa parodiamaista huumorimusiikkiakin, kuten esimerkiksi rap-muusikon elämällä naurattava Rich Bitch. Kontrastit tekivät musiikista mielenkiintoista. Taiteilijanimillä Ninja ja Yo-Landi Vi$$er esiintyvät laulajat kun selvästi olivat hyviä muusikoita, mutta niittivät mainetta silti lähinnä internet-huumorilla ja pikkutuhmilla, uhoavilla sanoituksillaan. Vitsi kuitenkin kantoi yksittäisinä kappaleina (ja musiikkivideoina). Levy pakotti kuulijan miettimään, että mitä ihmettä, mistä tässä sekamelskassa oikein on kyse.

Eikä Ten$ion muuta asetelmaa juuri mihinkään. Never Le Nkemise 1 avaa levyn komeasti synajousilla - ja palaa sitten takaisin siihen, missä Die Antwoord on hyvä, eli sekoilemiseen ja poukkoilemiseen. Jo ensimmäisten minuuttien aikana tulee selväksi, että yhtye olisi ehdottomasti kaivannut tuottajaa. Yo-Landi esittelee itsensä toistamiseen, kuten rap-musiikissa on tapana, eikä vitsi kuole koskaan. Ninja on lemmenkipeä ja tiedätte kyllä, mitä hänen housuistaan löytyy. Yksiulotteiset hahmot on nyt vedetty äärimmilleen.

Hämmentävintä albumissa ovat kappaleiden väleistä löytyvät pienet "väliosat". Nämä puhepätkät ovat sekä turhia että jopa ahdistavia. Täysin mauttomassa Uncle Jimmyssa Ninja esittää Jimmy-setää joka houkuttelee pikku Yo-Landia pikku hauskanpitoon. Mitä. Hittoa. Samanlaista yltiölapsellista huumoria viljelee U Make A Ninja Wanna Fuck, jonka lakoninen koukku kuuluu tietysti "bitch, u make a ninja wanna fuck". DJ Hi-Tek Rulez esittelee yhtyeen DJ:tä, joka uhoaa tylsän biitin päälle "DJ Hi-Tek will fuck you in the ass" ja viljelee homofobisia lausuntojaan kuin suoraan suomalaiselta ala-asteelta.

Albumi suorastaan tarjoaa kaikki mahdollisuudet lytätä se täydellisesti. Se kuitenkin sisältää muutaman hyvänkin tanssikappaleen. Etukäteen julkaistu Fok Julie Naaiers on oikein tunnelmallinen (ja kerrankin kasassa pidetty) rap-pala ja I Fink U Freeky tanssittaa kotikutoisilla taustoillaan. Hyvää yritystä löytyy useinkin. Fatty Boom Boom ja Baby's On Fire voisivat jalostettuina toimiakin, mutta jäävät nyt raakileiksi, joiden viihdearvo on kovin katoavaista.

Ninja ja Yo-Landi ovat kuin hiekkalaatikoille karanneita lapsia, jotka tarvitsisivat aikuisen valvomaan tekemisiään saadakseen mitään oikeaa aikaan. Heidän on alettava tehdä valintoja, joita olisi pitänyt tehdä jo ensimmäisen levyn jälkeen: pysyäkö yhden vitsin yhtyeenä vielä kolmannenkin levyn ajan vai laajentaako repertuaaria, sillä internet-sukupolvea sama vitsi ei järkytä montaa kertaa.



Näkökulma numero kaksi:

Bilettäjä-Juuso

Die Antwoordin viehättävyys on aina perustunut sekoiluun ja arvaamattomuuteen. Sen sydän, hahmot nimeltä Ninja ja Yo-Landi Vi$$er, ovat samaan aikaan hervottoman hauskoja että suuria mysteerejä. He uhoavat, he osaavat rapata, he ovat gangstereita. He ovat tehneet bilemusiikkia pilke silmäkulmassa - mutta kuka nyt juhlii täysin vakavissaan?

Edellinen $O$-levy sisälti monia aikaisemmin internetin syövereissä mainetta keränneitä suosikkeja. Enter the Ninja ja Rich Bitch olivat hervottomilla musiikkivideoilla varustettuja huumoripaloja, joista kuitenkin kävi selväksi, että nyt ei ole kyseessä NRJ:n Aamupoikien musiikilliset avut. Mutta miksi oikeat muusikot sitten tekevät tällaista musiikkia? Miksi he esiintyvät hämmentävinä parodiahahmoina? Ten$ionin vastaus tähän on se, että he pitävät siitä. Erottuaan suuresta levy-yhtiöstä Die Antwoord teki selväksi, että he tekevät nyt juuri sellaista musiikkia kuin haluavat.

Never Le Nkemise 1 avaa albumin eeppisesti synajousilla, minkä jälkeen Ninja räjäyttää tunnelman ja palauttaa takaisin maankamaralle. Sitä seuraava I Fink U Freeky on luotu singleksi. Mahtavan tanssikappaleen taakse käytkeytyy erittäin taidokasta äänenkäyttöä että jopa pientä sanomanpoikasta. Albumia mainostettiin epämääräisellä ufo-Yo-Landi -videolla, jossa tämä kiskoi ihmiseltä sydämen irti ja söi sen. Nyt äänessä ovat friikit, eikä siinä ole mitään pahaa. Sillä Ninja ja Yo-Landi tykkäävät friikeistä.

Levy sisältää yllättävän paljon jytää ja tanssittavuutta verrattuna edeltäjäänsä. Tämä sopiikin ryhmälle hyvin, vaikka sekä Ninja että Yo-Landi osaavatkin oman äänensä käytön erittäin ammattimaisesti. Fatty Boom Boom on hengästyttävä kappale, johon hupaisa "rave rap"-nimitys sopii hyvin. Baby's On Firen kotikutoisuus muistuttaa $O$-levyn Wat Kyk Jy -hitistä. Hahmojen äärimmilleen vetäminen näkyy selvästi loppupään kappaleissa U Make A Ninja Wanna Fuck ja DJ Hi-Tek Rulez, jotka osoittavat, että edelleen ollaan tekemisissä kovisten kanssa. Ninjalle ei kannata ryppyillä.

Ten$ion ei pysy hetkeäkään paikallaan. Sen tarjoamat hengähdystauotkin on hiottu skandaalinhakuisiksi. Tylsä Die Antwoord ei suostu olemaan hetkeäkään, ja Ten$ionilla se tuntuukin hakevan omia rajojaan hyvän maun ylittämisen suhteen. "Seksististä!" huudahtaa kukkahattutäti, ja tarjoaa levylle juuri sen, mitä se hakeekin. Tämän levyn vakavissaan arvioiminen sotisi sen syntytarkoitusta varten. Ninja ja Yo-Landi ovat kummajaisia, juuri sellaisia kuin ovatkin, ja rääväsuita. Tällä kertaa he hauskuuttavat ja tanssittavat nimenomaan musiikilla, kieli poskessa tehtyjen musiikkivideoiden astuttua taka-alalle.