Julia Holter - Ekstasis (2012)

Eskapismi on aiheena ollut esillä jo muutamassa tekstissäni - ja täältä pesee lisää. Kun arki kaatuu päälle, ja sehän tunnetusti tekee sitä aika usein, on vaikeaa lähteä pikku visiitille Bahamalle ottamaan yhden illan verran lomaa. Sen sijaan voisin tarjota matkaa hämyisiin kirjastoihin, antiikin Kreikan amfiteattereihin sekä nykyaikaisiin, kolkkoihin puutarhoihin. Matkalla teitä johdattaa Julia Holter uuden levynsä Ekstasiksen avulla - se on kryptinen kuin vaikeimmat sudokut mutta vähintään yhtä palkitseva.

Julia Holter koostaa kappaleensa lukuisista sampleista, rumpukoneista ja eteerisestä yleiskuvasta. Vaikka hänen kappaleensa rakentuvat selvästi tunnelmien päälle, on niissä kyse jostain aivan muista. Ekstasis kilisee ja helkkyy joka suuntaan; se rakentuu tuhansista pienistä yksityiskohdista, joista jokainen taistelee päästäkseen kuuluviin. Nyt puhutaan oikeista pop-kappaleista, eikä mistään sen ambientimmasta. Ensi kuulemalta Ekstasis on helppo tyrmätä taustamusiikiksi, mutta se ei anna itsensä mahtua tähän muottiin. Vähitellen se jää takaraivoon kummittelemaan ja paljastaa jälleen jotain uutta. Itselleni levy on jo pitkään jatkanut maatuska-efektiä; uuden pinnan alta löytyy uusi pinta, eikä loppua näy.

Puhuessani yksityiskohdista en tarkoita vain musiikillisia seikkoja; Ekstasis on täynnä viitteitä ja suoria lainauksia vanhasta kirjallisuudesta. Holter yhdistää saumattomasti omat sanansa esimerkiksi Virginia Woolfin ja Frank O'Haran lauseisiin. Vuosikymmenet kummittelevat Holterin hallitessa niitä makuuhuoneestaan - hän pilkkoo, pätkii ja muuttaa tekstiä tunnistamattomaksi muuttamalla ääntään vocoderilla. On sanomattakin selvää, että kaiken tämän kasassa pitäminen on hankalaa. Ennen kaikkea tämä levy onkin fiksu - Holter vakuuttaa olevansa tyylitietoinen ja etevä muusikko, mutta myös viisas. Hän käyttäytyy levyllä enemmän organisoijana kuin muusikkona.

Kaikki on lainattua siis, tietysti. Mikä kulttuurissa ei olisi? Kyse ei koskaan ollut siitä, kuka keksii omaperäisimmän tavan luoda sitä. On vain rakennettava jotain itsensä näköistä palikoista, jotka on annettu valmiiksi. Kitaran soinnut. Aakkoset. Sävelasteikko. Holter naamioi teoksensa lo-fi-estetiikalla ja usvalla, omalla kauniilla äänellään. Oikeasti se on pelottavan tarkasti hiottu ja järjestelty kasa pieniä lainauksia kaikkialta ympäristöstä. Aistihavaintojen järjestely on ihmisyyden ydin, ja siinä pisteessä Holter vaikuttaa.

Lopulta jäljellä ovat - niin, kappaleet. Niiden kuvaaminen on kuitenkin jokseenkin hyödytöntä, sillä kuulijan on itse saatava ote niistä, hylättävä ennakkoluulot. Ekstasis on kuitenkin paljon kappalekeskeisempi kuin edeltäjänsä Tragedy. Yksittäisiä, hyytäviä lauseenpätkiä levyltä on helppo poimia. "The human whispers so cold" nousee Marienbadin leikittelevästä äänimaailmasta, kun taas viimeinen kappale totetaa "this is not quietness, this is ekstasis". Näiden kahden, alun ja lopun, väliin mahtuu niin improvisoituja loop pedal -kokeiluja kuin harkittuja pop-palojakin. Oma suosikkini on kenties Our Sorrows, joka on kaunis syvyytensä vuoksi. "If you call out I will follow you", Holter tulkitsee melodiavyöryn päälle - kuuluuko taustalta ihmisten puhetta?

Kokonaisuutta häiritsee lähinnä Holterin aikaisemmalta Tragedy-albumilta napatun Goddess Eyes -kappaleen uusi versio, joka ei liiaksi eroa alkuperäisestä. Kyseessä on arvatenkin tarkasti pohdittu ärsyke, sillä versiot kappaleesta on (tietysti) sijoitettu levylle järjestykseen II - I. B-puoli -materiaalia, toteaa Juuso, ja Julia Holter hykertelee, sillä sai mitä halusikin.

Ekstasis on rakenteeltaan kuin tutkielma. Mutta mistä aiheesta? Omasta ruumistaan ulos astumisesta? Siitä, miltä maailmamme ja kulttuurimme silloin näyttää? Siitä, millaista on jättää jälki itsestään maailmaan, jättää jälki joka kestää satojen vuosien päähän? Julia Holter lainaa riipaisevasti yli kaksituhatta vuotta vanhaa lauseenpätkää ”I can see you but my eyes are not allowed to cry” ja toimii linkkinä minun ja kulttuurin välillä. Pystyn kenties tuntemaan jotain samaa mitä edeltäjäni kauan sitten, vaikka Holter naamioikin viestinsä vocoderin taakse.