Fanfarlo - Rooms Filled With Light (2012)

 
Voi pojat, joskus on aivan pakko pistää asiat tärkeysjärjestykseen. Kyllä, esimerkiksi silloin kuin Fanfarlon uusi levy ilmestyy; kaiken muun kuunneltavan voi heivata hetkeksi menemään. Mutta myös yleisesti. Ja juuri siitä Rooms Filled With Lightissa on kyse. Miksi haikailla kiiltävien asioiden perään ja kadottaa siinä samalla iso osa omaa elämäänsä?



Lontoolaisen Fanfarlon musiikkia on vaikea ajatella kauhean objektiivisesti. Heidän ensimmäinen levynsä, Reservoir, oli koottu juuri niistä aineksista, joita Juuso musiikissaan rakastaa: tarttuvista pop-lauluista, ajatuksista ja mitä erilaisimmista soittimista. Niinpä siitä muodostui minulle jonkin sortin kulttilevy. Rooms Filled With Light on kuitenkin aivan oma universuminsa verrattuna Reservoiriin – niinpä vertailu on turhaa ja sitä paitsi tylsää. Joka tapauksessa se tuntuu kypsemmältä teokselta kuin edeltäjänsä. Jos sitä vertaamista nyt on pakko harjoittaa. Kaikenlainen musiikillinen riehuminen on nyt koetettu pitää minimissään, ja entistä näkyvämmät elektroniset piirteetkin luovat kuvaa harkitummasta yleiskuvasta.

Tärkeää Rooms Filled With Lightissa on kokonaisuus. Levy on jaettu selvästi kahteen osaan, jotka molemmat loppuvat lyhyeen instrumentaaliosuuteen. Nämä kappaleet, Everything Turns ja Everything Resolves, olisivat yksittäin pelottavan turhia, mutta ovat nyt sijoitettu juuri oikeille paikoilleen. Myös alku ja loppu ovat tärkeitä - Replicate ja A Flood toimivat tässä suhteessa aivan täydellisesti, alleviivaten levyn sanomaa. Levy tuntuu matkalta. Se on olemassa vain omassa tilassaan. Parhaimpina hetkinään se onnistuu luomaan selvän kuvan valon täyttämästä huoneesta. Uskon, että se olisi pystynyt siihen ilman valoa tihkuvia promokuviakin...

Jännite tiivistyy äärimmilleen jo ensimmäisessä kappaleessa. Kuukausia sitten netistä ilmaiseksi ladattavissa ollut Replicate toimii sitä paremmin, mitä kovemmalla kaiuttimet ovat. Se rakentuu lähes olemattomista elementeistä ja junnaa paikallaan kauan, kunnes nousee, mutta ei oikein koskaan saavuta huippuaan. "It's gonna happen soon", ennustetaan, mutta lupauksia ei lunasteta. Viulut säestävät vihjeitä tulevasta - "will it replicate inside our bodies now?" - ja yhtäkkiä musiikki katkeaakin tyhjyyteen. Kappaleena Replicate on osoitus Fanfarlon muuntautumiskyvystä ja luonnollisuudesta. Se suorastaan hehkuu sähköisenä, mutta ei paljasta itseään helposti vaan vaatii täydellistä syventymistä.

Ensimmäinen puolisko näyttää Rooms Filled With Lightin leikkisämmän puolen. Deconstruction on silkkaa singlemateriaalia tarttuvalla koukullaan ja "just look away sometimes"-yhteishuudollaan. Se muistuttaa kaikista levyn kappaleista hallitulla riehakkuudellaan eniten aikaisempaa levyä, ja olisikin soljahtanut sen sekaan oikein luontevasti. Shiny Things on koko levyn ytimessä: "Now that we're painted so colorfully we'll be replaced so someone somewhere soon. "Ihan sama"-asenne on täysin eri asia kuin se mielen tyhjyys, mitä tämä levy pitää ihannetilana. On turha havitella liikaa, kun edelliseenkin tavoitteeseen pääseminen vei kauan. Kaikkien aikojen suurin klise kiteytyy hienoksi ajatukseksi: elämä on tässä ja nyt. "Think we're all going blind thinking of shiny things" Simon Balthazar laulaa tunnistettavalla äänellään ja vakuuttaa ainakin minut. Tunguskassa on jousineen jotain hyvin kansanmusiikkimaista ja ikuista. Se tuo mieleen Venäjän, eikä vain aiheensa puolesta.

Toinen puolisko onkin sitten sitä aavistuksen verran herkempää ja hiljaisempaa materiaalia. Feathers, Bones ja Dig olivat aluksi raskasta kuunneltavaa putkeen, ja olisivatkin vaatineet kenties enemmän yksittäisiä soittoja. Kaksi ensimmäistä eivät sisällä juuri mitään kunnolla mieleen jääviä koukkuja, vaan luottavat lähinnä sanomaansa. Dig taas aloittaa loppua kohti suurimuotoisen revittelyn, joka katkaistaan taas kuin seinään. Rooms Filled With Light ei tosiaan anna itsensä kasvaa liikaa! Nappisuorituksen tekee jo alussa mainittu A Flood, joka on kuin tehty lopettamaan levy.  Balthazar laulaa hiljaa "let it come to pieces, let it die, a flood will come here anyway" ja saa kappaleen kuulostamaan kaikesta huolimatta erittäin toiveikkaalta. Häntä säestävät aluksi vain haikeana soivat kellopelit ja muutama lyömäsoitin. Mikä on omien päätösten merkitys suuremmassa mittakaavassa? Myönnettäköön, että silloin tällöin kappaleen muodostama transsi rikkoutuu sitä seuraavan, lyhyen Everything Resolves -pyrähdyksen johdosta. Vinyylillä kuunneltuna se voisi kuulostaa vielä enemmän kokonaisuuden osalta, jota se nyt on paljolti nimensä ansiosta.

Tällaista huumoria löytyi Fanfarlon nettisivuilta!

Lopulta käsissä on kasa biisejä, jotka yksittäin voisivat kuulostaa varman päälle ottamiselta, mutta jotka muodostavat yhdessä hyvin vahvan ja itsenäisen albumin. Sen kuuntelemisesta seuraa puhdistava katarsis-kokemus, mutta se tarjoaa sen vain tarkimmille kuulijoilleen. Jokainen kellopelin kilkatus ja klarinetin äännähdys on tärkeä ja oikealla kohdallaan. Ja kuitenkin kaikki vaikuttaa helpolta, eikä sorru kertaakaan ylisuorituksen puolelle. Alkukevät oli juuri oikea hetki näin valoisan, mutta ei tosiaankaan kepeän albumin julkaisemiseen.

Murehtiminen sikseen ja toivoa kehiin. Tulva löytää tiensä tänne kuitenkin, mutta siihen on vielä aikaa.

(Ja jottei tämä kirjoitus olisi liian paatosmaisen ylistävä, niin mainitsenpa, että Shiny Thingsin video on aikamoista kuraa)