Sharon Van Etten - Tramp (2012)

Aivan aluksi löydän itseni pimenevän Varsovan sivukujilta, jonne Sharon Van Etten kitaroineen minut johdattaa. Warsaw-nimisessä aloituskappaleessa on sitä samaa tummanpuhuvaa vetovoimaa, joka artistissa on kiinnostanut alusta asti. Kun näin Van Ettenin esiintymässä, hän suorastaan huokui sitä – intiimien mutta voimakkaiden kappaleidensa perään hän naukkasi usein viskiä ja naurahti sitten ujosti mikrofoniin. Viimeistään nyt, uusimmalla levyllään, hän uskaltaa katsoa kuulijaansa silmiin ja nousta ujoutensa yläpuolelle. Mutta ei kuitenkaan suin päin, sillä venyttelevä ja säröinen Warsaw on osoitus siitä, että entisten Because I Was In Love – ja Epic –levyjen äänimaailma on vain päivitetty astetta sähköisemmäksi. Vielä ei nousta, vaan pysytään visusti pohjalla. Varsovassa on yö. ”I want to show you – I love you silently” uskaltaa Van Etten myöntää.

Nähdessäni Van Ettenin soittavan Kulttuuritalolla häntä oli tukemassa joukko muita muusikoita, etunenässä Aaron Dessner. Myös hänen uusin levynsä, Tramp, on täynnä vierailevia tähtiä; he saavat yhden naisen kitarallaan soittaman folk-musiikin kuulostamaan paljon osiaan suuremmalta. Kaikki yhteistyökumppanit ovat luontevia: Aaron ja Bryce Dessner The Natonalista, Jenn Wassner Wye Oakista sekä Julianna Barwick, nimekkäimmät mainitakseni. Tällaisessa seurassa on varmasti helppo kehittyä laulunkirjoittajana ja laulajana. Tramp ei muuta Van Ettenin valmiiksi rakentamia perusteita, mutta hän on nopeuttanut tahtia levy levyltä, ja niin käy nytkin.

Give Out kuljettaa kuulijan samoihin maisemiin, minne Epic-levykin. Akustisella kitaralla säestetty kappale on varustettu Van Ettenin suurimmilla vahvuuksilla: Pienistä elementeistä rakennetuilla, melankolisilla tunnelmilla seek tunnistettavilla melodioilla. "In my way, I say, you're the reason why I'll move to the city, or, why I'll need to leave" hän lausuu välittäen tunteen jokaisella lausumallaan tavulla. Vielä enemmän hän nousee vastarintaan seuraavalla Serpents-kappaleella. Van Etten käyttää ääntään paljon rohkeammin kuin aikaisemmissa töissään. Jo lähes maneeriksi luettava sanojen venytys kuulostaisi monen laulamana typerältä, mutta nyt täysin luonnolliselta. Kitaravetoisessa (ja erittäin hitikkäässä) Serpentsissä ei alistuta enää mihinkään - "you enjoy sucking on dreams so I will fall asleep with someone other than you".

Seuraavaksi singleksi valittu Leonard muistuttaa Van Ettenin sanoitustaidoista. Hän on mestari saamaan paperiset kliseet kuulostamaan kivulta ja kärsimykseltä. Yksittäisistä, viattomista lauseista kytkeytyy aitoja ja elämänmakuisia tarinoita. Tarvitaan kolme kertosäettä, että yksinkertainen "I am bad"-lause uskalletaan lausua kokonaan loppuun: "I am bad at loving, I am bad at loving you." Leonard sisältää myös yhden omista suosikkisitaateistani koko levyltä:

I wanted to try for you
I wanted to die for you
dramatic things
the lies

Kaksitoista kappaletta sisältävä albumi ei ole virheetön. Tarkasti rakennettu tunnelma rikkoutuu muutamaan otteeseen, kuten laiskan In Linen soidessa. Kappaleella ei ole tarjota muuta kuin lopun hyvä yritys, sillä Van Etten kuulostaa aidon hätääntyneeltä hokiessaan "in line, in line" tyhjään ilmaan. Voisi sanoa, että Tramp alkaa kovaa ja korkealta, lässähtää sitten aivan pikkuisen, mutta vain noustakseen jälleen kohti loppua.

Yksi albumin kauneimpia hetkiä on Beirutin Zach Condonin ja Van Ettenin duetto We Are Fine, joka kertoo paniikkikohtauksen saaneesta ystävästä. Harvoin musiikki saa aikaan yhtä lohduttavan katarsistunteen kuin tämä kitaratunnelmoinnista alkava ja viuluun päättyvä kasvutarina. Sitä seuraava Magic Chords on kieroutunut pop-kappale, josta paistaa läpi katkerien tunteiden kirjo. "You got to lose sometimes", kertoja julistaa, mutta myöntää lopuksi "you got nothing to lose this time".

I'm Wrong ja Joke Or A Lie lopettavat albumin laskemalla kierroksia, mutta osoittamalla Van Ettenin kyvyn kirjoittaa yksinkertaisen kauniita, yhdenkin idean kappaleita. I'm Wrongin puhaltimet kasvattavat simppelin melodian, jonka päälle "it's bad to believe in any song you sing" kuulostaa pelästyneeltä. Kertoja on omasta mielestään oikeassa, hän käskee toista nauramaan hänelle - ja lopulta kasassa on vain kaaos. Nurkkaan ajettu, epävarma kertoja yrittää pitää ihmissuhteensa kasassa. Hän on yksinäinen, vaikkei ole yksin huoneessa. "My hands are getting tired", hän huokaa lopulta. "Call it a joke or a lie - put you coat on, then believe me", Van Etten laulaa minimaalisella säestyksellä ja saa aikaan tukun kylmiä väreitä. Trampin lopettava "i tried"-lause jää roikkumaan ilmaan. Kukaan ei usko hänen sanojaan - hänen tunteensa ovat aina pelkkä valhe tai vitsi.

Sharon Van Ettenin voima on aina perustunut sisäänpäin kääntyneeseen musiikkiin ja kuvottavan henkilökohtaisiin sanoituksiin. ”Chained to the wall of our room, you chained me like a dog in our room” hän lauloi hiljaa edellisellä levyllään. Nyt liikutaan edelleen ihmissuhteiden parissa, mutta teksteihin on entistä helpompi samaistua. ”It might be I always give out”, Van Etten tunnustaa ja saa tahtomattaan kuulijan mielialan puolelleen. Harvoin levyn kansi on antanut yhtä osuvan kuvan albumin sisällöstä – tumma ja yksinkertainen värimaailma, sana ”tramp” artistin tyhjän katseen päälle kirjoitettuna. Tämän musiikin haluaa pitää sisällään, sille haluaa antaa oman aikansa. Siksi tämä arvostelukin on pari kuukautta myöhässä. En haluaisi koskaan jakaa itsestäni niin paljon kuin Sharon Van Etten, en, vaikka hän tekee sen nyt kauniimmin kuin koskaan.